Taidelaronia Maailman paras ja ainoa Hilkkapien Onnentyär Ämmi, Kaikilla ihmisen oikeuksilla.

Vanhan mummon kaappikello raksutti!

Olipa kerran mummo, jolla oli ulkosesti kaikki hyvin. Mutta mummosta oli tullu kiekkunen, itteensä ittekki kyllästyny mummo, jolla oli keittiön pöyllä niin paljon tavaraa kuin siihen ikinä mahtu. Ne tavarat oli muistoja, kiiltokuvia, kirjoja, kortteja, koriste-esinheitä ihan mitä vaan vanhaa ja entistä. 

Sielä se mummo pöytänsä ääressä kuulkaa itkeskeli. Se kärsi, oli yksinäinen ja yliherkkä ihan joka asialle. Sitä ei kukhan jaksanu, siellei ollu kavereita ja naapurikki vältteli sitä. 

Sielä mäkissään se mummo vartioi ommaisuuttaan eikä se juuri uskaltanu kääntää ees katsettaan siittä pöytäroinastaan. 

Se äkkiä söi jotaki eikä juuri kereny maistaakkaan eikä ainakkaan herkutella, elämähän oli niin kurjaa ja paljon menny niin väärin. Siis sen pää ja syän oli täynä sitä pöytäkamaa. 

Se kävi välinpitämättömästi ja äkkiä kaupassa tai kattomassa jotaki kuolevaa kaveria, muttei se kereny mittään, ko oli hoppu takasin pöytänsä äähreen. 

Siinä mummossa ei ollu tillaa välittää kenestäkkään. Se vain muisteli ja jauho eilisiä asioita ja toisten ihmisten väärintekemisiä. Se ei voinu osallistua mihinkkään, ko joka paikassa oli joku väärä ihminen. 

Sillei ollu jumalia eikä mithän intomielisyyksiä, sen katse ei päässy sen pöytäkampekasan yli. 

Mummon mielestä maailma siis oli paha ja ihmiset hulluja ja tolloja eikä sitä oikeasti jaksanu kiinostaa kenenkkään toisen ihmisen asiat, se vaan mumisi ja päpätti niitä muistojansa, jokka sillä oli siinä pöyällä. 

Niin ja ainako se lähti niile pikasille reissuihleen, se keräs sen koko kuorman pöytäliinan mutkhaan ja nosti selkhäänsä. 

No nyt sitte, tällä tarinalla on kolme loppua. 

1. Se mummo poltti kynttilää aina siinä pöyällä ja yhtenä kauhniina päivänä tuli sieppautu mummon roihniin ja kaikki palo pois ja mummo säikähti niin, että otti ja lähti koko huushollista. Myi mökin ja muutti toisseen paikhaan ilman muistojansa ja alko uus aika mummelin elämässä. Mummo löysi valoa ja iloa. 

2. Mummo kiertää pöytäänsä ja kompastuu ja aivanko salama kirkhaalta taihvaalta, mummo havahtuu: hän ei jaksa ennää kaipailla ja vahata näitä tavaroita, hän haluaa jotaki muuta ja aivan saman tien katoaa kaikki hänen mielensä esteet, mummosta tullee villi ja vappaa mummo, jollon ihan toinen ote omhaan elähmäänsä. Sinne se mummo unohti pöytänsä ja ihmiset katto, että kuinkas ihana mummo tuosta naapurin riivinrauvvasta on tullukkaan. 

3. Mummo hyytyy ja kovettuu ja luutuu ja puutuu ja aika pian kuolee pois ja sukulaiset kerrää sen pöytäroinat mustaan jätesäkkiin ja heittää roskiin. 

Elämä on valintaa ja varokaa vain, kaikki tullee päivä päivältä vanhemmaksi, pitäsköhän sitä olla tarkkana mitä ja miten sitä päivittäin kääräsee muistoliinansa sisäle ja nostaa taakaksi selkhäänsä! 

Kaikissa meisson kaikkea ja tämäki tarina on tosi ja kaikki kolme vaihtoehtoa on tosia ja keksi sie lissää tai tehe omasti niinko tehekki, hei hei pai pai ja hyvät opit ja tropit on kullanarvosia niinko hyvät ystäväkki. 

t. hilkkapien 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Tämä on opettavainen tarina näin mummoiässä.

Liikaa ei piä mittään.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Liiottelulla mennee kaikki pilhaan!

Minna Hänninen

Villi ja vappaa mummo kuulostaa hyvältä :) Uusi aikakin kuulostaa paremmalta kuin vanha aika, paitsi jos on niin nostalginen mummo, että kaikki oli ennen wanhaan paremmin...

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Harhoista met sen mummon herätämä, uus aika hyvä aika!

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Ennen oli mielestäni paljon hyvää, mutta nykyään moni asia on paljon paremmin kuin ennenvanhaan. Ehkä mielikuvituksessaan voi ottaa nyyttiin, jota kuljettaa tulevaisuuteen, vain niitä hyviä asioita. Mielipaha, vihantunteet, loukkaukset - ne voi haihduttaa ilmaan esimerkiksi sauvakävelyllä luonnossa. Ei niitä mukana tarvitse kantaa.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Jee just nuin, antaa hunojen tipahella lenkkipolulle!

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Kyllä miehilä voi olla sama taipumus tuommosseen, nyt vasta hoksasin, että puhuin vain mummosta, no mummo edustakkoon kaikkia vanhentuvia ja niinhän se tekkeeki!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

No miehillä, ainkain yhdellä, jonka tunnen on suuri taipumut kerätä kaikki mitä näkee ja rahalla saa. Pitkä pöytä pullollaan kamaa. Mitähän tuo tulipalo hänelle tekisi? Vapautuisiko? Joskushan niistä on luovuttava kuitenkin. Yksi mummo itki kuolinvuoteellaan minne rahansa pistää? Suri ettei mukaansa saa. Oli niin kiintynyt niihin ja ison työn oli tehnyt kaiken kokoamiseksi. Postinjakajana oli ollut ja niukkaa elämää elänyt, että joskus voisi nauttia, mutta ei koskaan ehtinyt.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Olipa komea kommentti, kiitos Irja, ja siis miehekki voi jumittua kerräilyastheelle.

Ja kyllä meän pittää nauttia ettei käy niinko kertomallesti postinkantajalle!

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Mies ottaa vaimon, vaimo sisustaa ja kalustaa miehen rahoilla (nykyään yhteisillä rahoilla), mies kuolee nuorena (kaksikymmentä vuotta ennen vaimoaan), vaimolla on nuo edellä mainitut tavarat vanhana.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

No just ja mikä riesa, jossei kykene tai ossaa karsia.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Karsiminen on nykyään helpompaa kuin koskaan. On kierrätystä ja kirpputoria, netissäkin voi myydä tarpeettomaksi käyneitä tavaroitaan. Jos tuttavapiirissä on vanhus, joka ei osaa karsia, hänelle voisi neuvoa, miten tavaraa muutetaan rahaksi. Siitähän voi tulla hyvä harrastus.

Toisaalta kaipa kullakin on oikeus säilyttää itsellään omaisuuttaan.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #10

Ilman muuta on oikeus, mutta säälittää mammonan ja ihan huonojen muistojenki vangit, mutta elämä on valintaa.

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #10

Nykyään on semmonen ammattikin kuin järjestelijä, koska ihmiset hukkuu tavaraan. Se olis mulle sopiva ammatti, koska rakastan järjestämistä, mutta mulla ei varmaan kestäisi hermot neuvotella pois laitettavista tavaroista.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #12

Niin sehän soiski se ongelma, ihmiset jokkei halua luopua!

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Hei Hilkka! Taas sie panit miettimhän.
Tuommosethan me mummot, romun kerrääjiä.
Kun elää matkhan tarttuu, itte kukanenki laillansa sen kantaa.

Nuo kaks ensimmäistä vaihtoehtoa muutokshen, ah miten ihania, mutta kolmas niin usein tosi.

Oliskhan tuossaki se ennelta ehkäisy paikalhan.
Tehhä inventaario niistä pöytärompheista aika ajoin ei pääsis kertymhän taakaksi asti.

Ihan tosipuhhella. Hyvän mielen nostalgia tekkee haikeaksi. Pahan mielen muistot, no, joko syylliseksi tai suututtavat. Siellä se rompereppu selässä keikkuu. Taitaa olla ainoa omaisuus minkä hautaansa saa mukaan.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Taitaa tosiaan olla ainoa minkä hauthaansa saa, hieno kommemtti, kiitos ja niinson henkilökohtasten ongelmien kans, varsinki ittelä taakkan, muile lähinnä ympäristöhaitta!

Minna Hänninen

Kuolema on siirtymä näkymättömään maailmaan, joten ei sekään huono vaihtoehto. Riippuu tietysti siitä, tykkääkö näkymättömästä maailmasta :)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Mullei ole käsitystä oiskose semmosta siirtymistä, mutta sillain mieki suhtauvvun, siis aivanko eeltämenheet ois läsnä ja aattelen, ettei niilä ole ennää mithän pyytteitä eikä ongelmia ja net toivoo vain hyvvää elämää meile!

Minna Hänninen

Kyllä viimeistään näkymättömässä maailmassa harhat katoavat jos ei aikasemmin näin ole tapahtunut :) Toisaalta voihan sen ajatella niinkin, ettei kuoleman jälkeen ole mitään; valot vaan sammuvat. Sama lopputulos siinäkin vaihtoehdossa.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #20

Miehän saattohoijjin isäni sen omasss koissa ja se tykkäs lophuun asti, että valot vaan sammuu. Mie en väitä puohleen enkä toisseen, mulle passaa niinki

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #21

Unessa olen kuollut kerran, mutta siinä oli vaan se fyysinen kokemus kuolemasta, joka ei ollut huono tai kivulias kokemus. Näkymättömästä maailmasta sen sijaan on paljonkin kokemusta, mutta siitä ei voi väittää mitään, koska se on näkymätön.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #22

Ai, ehkä vähän käsitän kommenttisti. Unissa joskus mulle kuohleet näyttäytyy.

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #23

Tarkoitin, että kuolleisiin saa yhteyden valveillakin, mutta mua ei kiinnosta seurustella kenenkään kuolleen kanssa :) Meedioille se on tietenkin hyvä bisnes.

Unimaailmaa on joku väittänyt samaksi kuin mikä on fyysisen kuoleman jälkeen. Tiedä tuosta mitään sanoa, mutta onhan ne unet välillä niin huikeita, että voisi vaikka uskoakin sen :)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #24

Semmosia vappauttavia(?) unia mie painan miehleenki.

Joo emmiekhän aijjo kuolleitten kans seurustella, rauha heille!

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #25

Isäni, joka kuoli kun olin kolmen kuukauden ikäinen, on erittäin iloinen sielu, eikä muissakaan moittimista :) Mutta kuten totesin, että näkymätön maailma on näkymätön, joten siitä kertominen tuntuu vähän hassulta, vaikka onhan jotkut julkkiksetkin siitä kertoneet.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #26

Joo omia asioita saa puhua niinko itte haluaa ja parhhaaksi näkkee. Katri Helenalla on ihanat jutut!

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #27

Sitä voi olla semmoisia vaiheita elämässä, että jotain tiettyjä kokemuksia haluaa tuoda julki. Mulla oli nelisen vuotta sitten enkelivaihe; kaikkialla oli enkeleitä ja jaoin facessa siirappisia mietelauseita. No, enää en resonoi enkeleihin, vaikka ei niissä mitään pahaakaan ole.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #28

Niinson, polut vaihtelee ja met kans ja eikösse Axel Friedenholm sanonu muuten, tuli siis miehleen, että onnellisuus on tapa kulkea vaikeassa maastossa, no ei liity mihinkkään, tuli vain miehleen ja ehkä väärin muistinki kaiken lisäksi.

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #29

Niin, kaipa sitä voi olla onnellinen missä tilanteessa vaan, vaikka mä en sitä onnellisuutta harrasta :)

"Niin tai näin, olet aina oikeassa" - Henry Ford

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #30

No mie taijjan harrastaa onnellisuutta meän molempien puolesta, en voi tajuta, kuinka mullon niin kaikki ok ja jopa tämä päivä annetta, se tekkee onnelliseksi, sillain voin sanoa, vaikkolenki niin tylsän tosikko ja oskari 4v rakas vunukkainenki kylässä, nukkuu vielä hetken päiväunta, tämä onnea on!

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #31

Ei ole valittamista täälläkään, mutta en käsitä onnellisuuden tunnetta. Iloisuuden ja tyytyväisyyden olen kokenut, mutta onni on hämärän rajamailla oleva tunne.

Jossain laulussa lauletaan, että se onnea on, joten pitäisikö vaan määritellä iloa tai tyytyväisyyttä aiheuttavat tunnetilat onneksi? Vai takerrunko liiaksi sanoihin ja niiden merkityksiin? Tunteet ovat tunteita ja niitä on ehkä turha analysoida.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #32

Joo yks ajatus, mitä rskastan, että tunne ja järki ei seurustele keskehnään eli ei järkeä analyspida järjellä, ehkä, en tiä.

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #33

Todellakin näin. Siinähän loppuu järki hyvin äkkiä, mutta voiko sitäkään luotettavasti mitata :)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #34

Niin se Kallinenhan puhhuu hauskasti siitä, kuinka met emmä näe toellisuutta, niin siis ei mitattavissa järki ja tuune liene, mutta meissähän on joku jolla tajuama objektiivisen, ei-subjektiivisen, oikean tai toellisuuen, mie aattelen.

Minna Hänninen

Takavuosien minäni toteaisi, että sydän tietää totuuden, mutta nykyään se kuulostaa hömelöltä. Mutta tottahan se on kun oikein ajattelee.

Kallisella ilmeisesti tarkoitat entistä puolustusministeriä, joka oli myös pasifisti. Juutuubissa on paljon hänen haastattelujaan. Olemme tosiaan unessa, kuten hän totesi, mutta onko se huono asia, koska mitä ei tiedosta, niin ei vaan tiedosta. Tietoisuuden kehittymistä tapahtuu koko elämän ajan ja en usko, että siinä tulee koskaan valmiiksi.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Juu häntä tarkotin, perustanu Suomen ensimmäisen vapaa-ajattelijayhistyksen, Helsingin siis, laajasielunen ihminen.

Niin rakkautta ja rauhaahan se Kallinen halus rakentaa. Sen jutut ja kirjotukset on pyörryttäviä!

Minna Hänninen

Törmäsin Kallisen haastatteluvideoihin nelisen vuotta sitten ja resonoin niihin välittömästi. Onhan ne hyvin paatoksellisia, joten monikaan ei varmaan jaksa kuunnella niitä loppuun asti. Kallinen on ollut kuitenkin aikaansa edellä, vaikka puhetyyli olikin vanhanaikaista.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #38

Niin se oli osuuskunnanki tuoja Suohmeen ja puhuja, mie olen lukenu ja kuunnellu luentoja siittä ja jopa sen omia pikkukirjoja, jos nyt kattosin sen juutuupeja, ois mulla jo oma suodatukseni eli tykkäisin, son lumoava minusta.

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #39

Kallinen vinkkaa silmää ja nostaa peukkua, joten hyvä juttu :) Tästä tulikin mieleeni, että näkymätön maailma on näkyvä joillekin, joten voiko sitä nimittää näkymättömäksi. Siskon mieheni sanoi, että minulla on rikas sisäinen maailma, joten onko se hyvä asia?

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #40

Hieno asiahan son, ei voi kukhaan ees varastaa. Mielikuvituski on semmonen rikkaus, mutta sie taijjat puhua alitajunnasta tai peri-ihmisen jostaki maailmantajunnasta!

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #41

Tiedä tuosta mikä tajunta on kyseessä, mutta pääasia, että vielä on elossa :) Niin kauan kuin on elämää, niin on myös pohdintaa elämästä. Tai sitten ei vaan enää jaksa pohtia elämää ja keskittyy elämään.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #42

Joo parasson ellää välilä ja sitte sitä taas löytää ittensä pohtimasta!

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa